Dna

Jo pitkiä aikoja mieltäni on nakertanut suuri sattuma. Se on elämän geeniperimä eli dna. Haluan leikellä sen palasiksi, nimetä sen tarkoitusperät, motivaatiot. Se on tullut olemaan jotenkin, ja siitä lähtien pyrkinyt monistamaan itseään. Sitten tapahtui jokin virhe, ja se muuttui. Uusi versio oli sopivampi ympäristöönsä kuin vanha ja se syrjäytti sen. Se jatkui ja eliöstä tuli yhä monimutkaisempi. Sama periaate ajoi sitä silti yhä eteenpäin. Ja vielä ihminenkin kaiken moraalinsa, eettisyytensä, ja täydellisimmin ilmaistuna superegonsa vaivaamana, ei niinkään pyri olemaan hyvä, vaan on syvimmältä olemukseltaan noudattamassa omaa hedoniaansa, ja kokeilemassa onko hän se paras muoto elävästä dna:sta. Faktana se on kiistämätön kaiken tieteen ja logiikan mukaan. Mikään varteen otettava psykoanalyyttinen tutkimus ei lähde liikkeelle sellaisesta mahdollisuudesta että todellista altruismia olisi olemassa. Mistään emme voi löytää mitään viitettä siihen suuntaan etteikö tämä kaikki olisi tulosta ja motivaatiota genettisestä kilpailusta, jonka säännöt ovat ihmisen toiminnan seurauksena muuttunut epäselvimmiksi, ja usean historian vaiheen aikana vääristynyt uskomukseen hyvästä ja pahasta.

Missä ajassa turhautumisen huippu saavutetaan

”Ei ole terveyden merkki voida hyvin perinpohjaisesti sairaassa yhteiskunnassa”, on sitaatti joka jäi minulle elävästi mieleeen. Olen olettanut itseni olevan sairas jo neljännesvuosisadan, mutta olen huomaavinani tekijöitä jotka ovat merkkejä päinvastaisesta järjestyksestä. On typerää kuvitella ettei ihmisellä olisi muuta vaihtoehtoa, kuin istua ja odottaa, että yhteyskunta muuttuisi paremmaksi. Sen sijaan, aikana jolloin kaikki tämä typeryys, havainnollistamisen dekadenssi ja itsestäänselvyyksien peittely valheilla kukoistaa, on vaarallista olettaa evoluution jättäytyvän vain fyysisen kehityksen airoksi. Myös kollektiivinen ihmisyys, eli yhteiskunta, vaatii evoluutionsa.

Viimeisimpinä vuosina olemme saaneet huomata, miten informaatiotekniikan edistysaskeleet ovat vaikuttaneet yhteisöllisyyteemme, ja vaatineet ensimmäisiä uhrejaan myös hyvinvointivaltioissa. Pistävämpänä esimerkkinä koulusurmaajien ja muiden ”killing spree”-ilmiöiden yleistyminen kielivät tästä sisäisestä taistelusta, johon kaiken tämän informaatiotulvan näkeminen, oppiminen ja ymmärtäminen on johtanut.

Kaksikymmentä vuotta sitten tämä todellisuus ei tullut eteen ilman huomattavaa vaivannäköä. Tänään se kulkeutuu silmiesi alitse pienissä lauseissa, tulee vastaasi jatkuvast päivittyvässä uutissyötössä ja tämän kaiken uuden lisäksi voit kääntyä myös vanhojen lähteiden; televisioiden, radioiden ja lehtien puoleen, mutta niidenkin pelikenttä ja säännöt ovat muuttuneet ympäristön muuttumisen seurauksena.